Freestylen junioreiden SM-kisat melottu

14.6.2008

Mestarin tyylinäyte - Teemu Väliahdet
Juuso Karttusen spinnit pyörivät varmasti
Aleksi Herranen kävi tiukan taiston pronssimitalista
Mitalistit: Juuso Karttunen, Teemu Väliahdet ja Aleksi Herranen

Freestylemelonnan nuorten Suomen mestaruudet ratkottiin lauantaina 14.6.2008 aurinkoisessa säässä Lieksan Neitikoskella.

Voittoon meloi Lahden Vesisamoilijoiden Teemu Väliahdet. 15-vuotiaalle Teemulle antoi kovan vastuksen ikätoveri Juuso Karttunen Joensuun Kauhojista. Kultamitalin ratkaisseessa finaalisuorituksessa ensimmäisenä vuorossa ollut Väliahdet onnistui saamaan kohtuullisen pistesaaliin kahdella spinnillä ja shuvitilla. Tämän jälkeen oli vuorossa Karttunen, joka tiesi että alkuerien normaalisuorituksella voitto olisi hänen. Kovat paineet sekä haastava aalto saivat pienen yliotteen ja ensimmäinen spinni-yritys päättyi aallosta huuhtoutumiseen.

Finaalisarjassa oli tiukka taistelu myös pronssista, sillä tasapistetilanteen johdosta tarvittiin peräti kaksi uusintasuoritusta Jyväskylän Melanvilauttajien Aleksi Herrasen ja Joensuun Kauhojien Aleksi Damskin kesken. Pidemmän korren tässä taistossa veti lopulta 14-vuotias Herranen.

Viidenneksi sijoittui kilpailun nuorin osanottaja, vasta 11-vuotias Akseli Damski. Pienen miehen surffit isossa aallossa olivat vauhdikasta katsottavaa ja yleisö piti kannustushuutojen perusteella näkemästään.

Freestylemelonnassa kilpailija tekee mahdollisimman monipuolisesti liikkeitä joko kosken aallossa tai stopparissa. Tuomarit arvostelevat säännöissä määritetyt liikkeet, pistelasku suosii monipuolisuutta eli samaa temppua ei kannata yleensä tehdä toista kertaa.

Neitikoski on yksi Suomen parhaista paikoista freestylemelontaan ja sopii erittäin hyvin niin maajoukkuetason melojille kuin aloittelijoillekin. Alkukesästä korkean veden aikaan Neitikosken temppupaikka on leveä aalto, kun taas veden laskiessa syksymmällä aalto muuttuu stoppariksi.

Tulokset - Miehet K1 alle 18 vuotta

  1. Teemu Väliahdet (Vesisamoilijat)
  2. Juuso Karttunen (Joensuun Kauhojat)
  3. Aleksi Herranen (Melanvilauttajat)
  4. Aleksi Damski (Joensuun Kauhojat)
  5. Akseli Damski (Joensuun Kauhojat)

Lisätietoja sekä lehdistökuvien tilaus

Antti Paavilainen

freestylemelonnan lajipäällikkö / Suomen Kanoottiliitto

antti.paavilainen(at)kohinaa.com

--

Kuvat: Riikka Nurmela



Lisätietoja: /kilpailutoiminta/freestyle/