|
Elo-syyskuussa Sveitsin Thun on freestylemelonnan MM-kisanäyttämö. Suomen edustusjoukkue nimetään toukokuussa.
Freestylejaosto valitsee Thunin MM-kilpailuihin lähetettävät edustusmelojat MM-kilpailujen menestymismahdollisuuksien perusteella. Edustusjoukkueeseen valitattavilla pitää olla mahdollisuus menestyä omassa sarjassaan ja tullakseen valituksi kilpailijan pitää osoittaa, että hänen taitonsa vastaavat yleistä MM-tasoa. Juniorien valintoja tehdessään jaosto ottaa lisäksi huomioon kilpailukokemuksen kartuttamismahdollisuuden. Edustusjoukkueeseen valittavat voivat olla osa maajoukkuerinkiä tai sen ulkopuolelta.
Freestylemelonnan SM-kilpailut Neitikoskella 23.5.2009 toimivat katsastuskilpailuna kaikille kolmelle sarjalle: miehet, naiset ja juniorit. Juniorit kilpailevat aikuisten sarjassa, mutta heidän näyttönsä arvioidaan erillään aikuisista. Jaosto pitää itsellään oikeuden ottaa huomioon myös aikaisemmat arvokilpailunäytöt kotimaasta ja ulkomailta, kuitenkin niin, että pääpaino on 23.5.2009 pidettävällä kilpailulla.
Jaosto tekee joukkueen valinnan ensisijaisesti kokouksessaan kilpailuviikonvaihteessa, mutta pitää itsellään oikeuden nimetä osan joukkueesta vasta myöhemmin, jos tilanne niin vaatii. Lopulliset valinnat tehdään toukokuun loppuun mennessä. Edustusjoukkueeseen nimetyiltä edellytetään vahvaa sitoutumista kilpailuhin valmistautumiseen. Freestylejaosto
|