Kanoottipurjehdus
Yleistä
Kanoottipurjehdusjaoston tehtävänä on kehittää lajia turvalliseksi kilpailu, virkistys ja retkeilymuodoksi. Jaoston merkittävin toimintamuoto on lajitietouden jakaminen ja sekä kilpailusääntöjen kehittäminen. Lisäksi jaosto ylläpitää rekisteriä kilpailuluokitelluista purjekanooteista.
Jaosto tukee melontatapahtumien järjestämistä avustamalla ja tuomalla osaamistaan kanoottipurjehdustapahtumien toteuttamiseen. Koulutusta järjestetään tarpeen mukaan. Jaosto osallistuu erilaisiin melontatapahtumiin tai niiden oheisohjelmiin lajiesittelyin.
Tavoitteet
Toiminta keskittyy ensisijaisesti lajitietouden lisäämiseen Kanoottiliiton jäsenyhdistysten kautta sekä eri medioissa. Purjekanoottijaos on näkyvästi esillä kahdessa kesän tapahtumassa: purjekanoottipäivä lajikokeilua varten sekä Suomen mestaruuskilpailut.
Kansainvälinen toiminta
Purjekanoottijaos pyrkii tiivistämään yhteistyötä Ruotsin, Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja ICF:n kanoottipurjehdusjaoston kanssa tiedottamalla omasta toiminnastaan.
Koulutus
Koulutusta järjestetään tarpeen mukaan. Keväällä 2010 järjestetään koulutusluento kanoottipurjehduksen perusteista. Koulutus keskittyyn erityisesti kilpailutapahtumaan, mutta soveltuu kaikille kanoottipurjehduksesta kiinnostuneille.
Kannattaa tutustua Suomen Kanoottipurjehtijoiden sivustoon, joka sisältää runsaasti tietoa kanoottipurjehduksesta ja ajankohtaisista tapahtumista, jotka ovat avoimia Kanoottiliiton jäsenyhdistyksille.
Tiedottaminen
Kanoottipurjehdustietoa levitetään Kanoottiliiton nettisivujen (http://www.kanoottiliitto.fi/) kautta, Meloja-lehdessä ja sähköpostitse median edustajille.