Lätäseno, vaativa I-IV(V)

Valtijoki jatkuu... Poroeno - Lätäseno
Saavumme Porojärvelle sokaisevaan auringonpaisteeseen. Valtijoki elämyksineen oli jäänyt taakse. Edessä on Poroeno ja Lätäseno kuuluine koskineen.

 

Kämpillä
Melomme Kekkosen kämpälle. Paikat on lukittu, joten emme tästä kulttuurivierailusta paljoakaan viisastu. Jatkamme ylävirtaan päin Porojärven autiotuvalle. Järvi on matala, ja kapeikossa saattaa havaita jopa heikkoa virtausta. Saamme kämpän näkyviin. Kolistelemme rantakivikossa etsien rantautumispaikkaa. Kaivan kameran esiin, asettelen sen kivelle ja otan kuvan aikalaukaisimella. Melontaa Valtijoessa I -osan otsikkokuva on syntynyt.

Tässä vaiheessa saattaa jo nähdä auringon paahtamat kasvot ja halkeilleet huulet. Aurinkorasva oli jäänyt autolle, ja kärsimme kasvojen palamisesta. Kierrämme niemen ja pääsemme rantaan. Tuuli ei osu ja kämpän portailla ilma jo väreilee. Olut maistuu. Peseydymme hyisessä Porojärvessä. Samalla huuhtelimme hikiset vaatteemme.

Aamulla lastaamme kajakit ja lähdemme meloskelemaan alavirtaan. Eksymme sokkeloisen järven mutkissa, ja saamme parin kilometrin ylimääräisen liikuntatuokion. Ilma on edelleen aurinkoinen.

Löydämme Poroenon ja lähdemme laskettelemaan alaspäin kivisiä koskia. Joki on yläosaltaan matala ja erittäin kivinen.  Kosket eivät ole erityisen vaativia, mutta työläitä kylläkin. Laskulinjat ovat sotkuiset ja kajakkia joutuu kampeamaan kaiken aikaa kivien ympäri. Välillä matkanteko tyrehtyy kiviriuttaan. Ensimmäisille kilometreille osuu kuitenkin myös pari vähän isompiaaltoista ja syvempää koskea. Kivaa.

Loputtomalta tuntuvan mutkittelun jälkeen saavutamme Poroharjun. Mieleenpainuva luonnonmuodostelma. Harjulla tapaamme ensimmäiset sääsket. Popsimme lounaaksi kuivahedelmiä ja pähkinöitä. Harjun päällä tuulee mukavasti, eikä itikoista ole suuremmin haittaa.

Retkikunta kasaan
Joki jatkuu matalana ja kivikkoisena. Rysyämme eteenpäin pähkinöitä napostellen. Muutaman mutkan jälkeen tapaamme matkaseurueemme toisen puoliskon, Antin ja Sadun, leriä purkamassa. He ovat joutuneet odottelemaan kajakkeja Kilpisjärvellä ja myöhästyneet lähdöstä pari päivää. Olivat ottaneet lennon Suoraan Porojärvelle. Olimme sitten sopineet treffit “jonnekin Poroenolle”.  Jatkamme siis melomista kimpassa.

Iltapäivällä pääsemme suunnitellulle leiripaikalle. Muutama kilometri ennen joen kääntymistä etelään on kalaisan näköinen koskialue. Parkkeeraamme suurimman kosken niskalle ja laitamme leirin. Antti ja Satu Jatkavat matkaa mutta päättävät uittaa kajakit kosken alle. Kieltämättä koski näyttääkin vähän hankalammalta. Pudotusta on muutama metri. Koskessa on kallioliuskoja sekä isoja kiviä. Kallioliuskojen alle muodostuu pari – kolme jämyisän näköistä lähes koko joen levyistä stopparia. Päätämme jättää laskulinjojen katsomisen huomisen huoleksi.

Kuvateksti: Iltapesulla keskiöyllä. Poroeno.

Kalastelemme koskessa, joka osoittautuukin erinomaisen kalaisaksi. Saamme useita kilon – parin kokoisia taimenia ja pari harriakin. Parhaat paikat tuntuvat olevan kosken niskalla sekä kosken lopussa hitaamman virtauksen alueella. Onnistun itsekin tartuttamaan hienon taimenen perholla. Kala on hyväkuntoinen ja voimakas. Poroenon villin taimenen pyytäminen perholla on yksi hienoimpia kalastuskokemuksiani.

Yöllä vietämmekin sitten varsinaista taimenjuhlaa. Laitamme yhden kalan suolaan. Loput paistelemme kituliaassa nuotiossa. Nuotiopuita ei näillä seuduilla liemmälti ole. Rantapusikoista löydämme kuitenken senverran risua, että saamme kalat kypsennettyä. Virittelemme Trangiasta savustuspöntön. Homma onnistuu yli odotusten. Kala on maukasta, mutta Trangian puhdistaminen on sitten toinen juttu. Kiinni palanut rasva ja noki vaativat kovia otteita. Vielä parin vuoden jälkeenkin tuulisuojan kyljessä kiiltelee häivähdys messinkistä hohdetta.

Kuvateksti: Täydellistä muotoilua, Poroenon villi taimen.

Seuraavana päivänä helle jatkuu. Auringolta ei ole puuttomassa erämaassa suojaa. Teltassa on kuuma. Kasvomme ovat jo aika ruvella. Tilanne on huolestuttava. Kasvot ja etenkin huulet turpoavat ja syöminen vaikeutuu. Sami yrittää suojata kasvojaan laastarilla. Me muut vedämme hatun lieriä alemmaksi.

Matkaan on kuitenkin päästävä. Tämän päivän urakkana on laskea Poroenon tunnetut kosket; Ruununvuopio, Tenomuotka sekä Pirunportti. Ensin on kuitenkin selvitettävä teltan edessä kuohuva kalakoskemme. Olen katsellut linjat kalastellessani ja esittelen suunnitelmia Heikille ja Samille. Pojat vähän empivät. Saan heidät kuitenkin liikkeelle.

Kuvateksti: Muistakaa hyvät ihmiset se aurinkovoide!

Vaihdamme niskalla kosken toiselle rannalle ja katsomme vielä tilannetta. Pohjoisrantaa seuraillen on mahdollista välttää kosken suuret stopparit. Pari kierrettävää kiveä vaikeuttavat laskemista. Heikki pöyräyttää ylimääräisen piruetin, mutta pääsemme kuitenkin kuivin jaloin alas.

Ruununvuopio, Tenonmuotka ja Pirunportti
Saavumme Ruununvuopiolle. Joki haarautuu kahtia ja kääntyy kohti etelää. Reittioppaissa on kehoitettu välttämään kosken länsiharaa, joten valitsemme itäisimmän reitin. Koski on jyrkkä ja kivinen Vettä on riittävästi, joten pääsemme alas aika helposti. 

(Palaamme seuraavana vuonna samoile vesille. Tällä kertaa haluan katsoa myös länsihaaran laskumahdollisuuuksia. Länsihaara näytttää olevan suora, jyrkkä ja isoaaltoinen. Alkupäässä on kiven takana stoppari, mutta muuten linja näyttää ihan laskettavalta. Ohjeistan poikia laskulinjasta. Laskemme alun ryöpytyksen melko helposti. Lopun kiviportaissa Heikki kaatuu, mutta uintireissu jää lyhyeksi.)

Koski jatkuu pitkään hiipuen hiljalleen sorapohjaiseksi nivaksi. Aika pian Ruunuvuopion jälkeen on vastassa Tenomuotka. Koski on maineikas. Lukemissamme matkakertomuksissa Tenomuotka on tuottanut vaikeuksia. Rantaudumme kosken niskalle Rajavartioiden kämpälle. Katselemme kosken alkupäätä. Alussa on kallipohjainen kynnys ja muutama suuri kivi. Katselemme linjoja. Ei näytä pahalta, mutta pojat empivät.  Päätämme laskea. Alku menee hankaluuksitta keskeltä. Tenomuotka osoittautuu oikein mukavaksi laskettavaksi. Pituutta ja vauhtia riittää. Matkalla on muutamia stoppareita ja isoja kiviä, joten linjaa joutuu muuttamaan usempaankin kertaan. Keskivaiheilla pyöräytän kajakin oikealle rannalle asuntovaunun kokoisen kivenjärkäleen taakse akanvirtaan. Yritän huudella ja huitoa Heikille ja Samille, että he seuraisivat, mutta eivät he minua huomaa. Lähden perään.

Tämäkin koski rauhoittuu sorapohjaiseksi. Kosken lopussa on aihetta tuulettaa.

Tämän jälkeen Poroeno jatkuu lähes jatkuvana helppona koskena Pirunportille asti.  Puolisen kilometria ennen Pirunporttia on kuitenkin selvitettävä jyrkkä oikealle kääntyvä mutka. Joki törmää ulkokurvissa kallioon. Virran paine on kova. Vedän oikealle sisämutkan akanvirtaan akanvirta on aika tiukka ja vesi pyörteistä. Joudun vähän nojailemaan, etten menisi ympäri. Huidon Samille, että tiukkaa melontaa vaan, mutta turhaan Sami ajautuu kallioon ja kaatuu. Eskimo ei nouse ja edessä on uintireissu. Saan hinattua Samin kajakkeineen rantaan ja pääsemme jatkamaan.

Edessä on kuuluisa Pirunportti. Katselemme linjoja. Pirunportissa joki ahtautuu kallioiden väliin ja kääntyy samalla vasempaan. Kallioiden välissä on noin metrinen köngäs. Paikka on kyllä komea, mutta kögäs ei näytä kovin vaikealta. Päätän laskea. Heikki ja Sami eivät laske, vaikka yritän vakuutella, että vaaraa ei ole. Järjestämme könkään alle kameran ja köysimiehen. Lähden liikkeelle. Lähestyminen on helppo, eikä könkään alla oleva stopparikaan ole pitävä, joten lasku sujuu ongelmitta.

Kuvateksti: Pirunportti melojan näkäkulmasta. Taustalla näkyy tunturimittareuden kaljuksi kaluama koivikko.

Heikki ja Sami työntävät omat kajakkinsa tyhjänä Pirunportin lävitse. Kaappaan kajakit alasuvannosta. Jäämme odottamaan Sadun ja Antin saapumista. Molemmat päättävät laskea könkään. Saan muutaman hienon kuvan näistä laskuista. (Seuraavana vuonna kaikki laskevat Pirunportista ilman ongelmia).

 
Kuvateksti: Pirunportti ei ollut ihan maineensa veroinen. Antti lähestyy köngästä.

BLIZ
Pirunportilla huomaamme ympäröivät koivikot täysin lehdettömiksi. Tunturimittarit ovat kalunneet puut putipuhtaiksi.

Leiriydymme Porokoskella. Täällä tunturimittareiden toukkia on armeijoittain. Näemme vihreiden lehtien katoavan silmissä. Vihreitä toukkia ryömii oksilla ja maassa tuhansittain. Vedessä toukkia pyörii kiventakusissa mattoina. Seittiä ja rihmaa roikkuu oksilla. Toukat tunkeutuvat kaikkialle, ryömivät pitkin jalkoja, kiipeävät teltan katolle ja kajakkeihin. Kun toukkaa vähän näpäyttää, se hajoaa, BLIZ, vihreäksi liemeksi.

Matka jatkuu seuraavana päivänä kohti Munnikurkkiota.

Munnikurkkion alussa on pari kögästä suuria kallioita ja kiviä ja runsaasti vettä. Katselen ja pähkäilen linjoja; pitäisikö laskea vai kantaa? Hyppelen rantakivillä. Päätän laskea keskellä olevan ison kallion vasemmalta puolelta. Täällä välin muut ovat kadonneet näkyvistä. He ovat lähteneet uittamaan kajakkeja ja kadonneet puskiin.

En malta odottaa, vaan lähden liikkeelle. Niskalla virta on yllättävän voimakas. yritän vetää päävirrasta sivuun vasemmalle. Kalion taakse muodostunut voimakas akanvirta pyöräyttää keulan ylävirtaan. Huojun epävakaassa akanvirrassa ja yritän päästä takaisin laskulinjalle. Pitäisi päästä aivan vasenta reunaa, mutta virta pyöräyttää minut kallion taakse. Nopeampi lähtö johataisi minut keskivirtaan ja päin keskikalliota. Rimpuilen ja haen paremman lähtöaseman. Pääsen oikealle linjalle ja lasken ensimmäisen könkään kivien välistä. Pieni horjahdus, mutta muuten ei ongelmia. Törmään päävirtaan ja olen hetkessä vasemmman laidan kivien päällä. Virran voima vie kajakin kivien yli ja hulahdan alas seuraavastakin könkäästä. Tämän jälkeen pitää selvittää tiensä epävakaan pumppaavan aallokon lävitse. Sitten koski rauhoittuu. Pari sataa metriä alempana vedän vasemmalle akanvirtaan.

Virran rajassa on surffaamiseen soveltuva aalto. Surffailen ja odottelen. Kohtapuoliiin puskista kömpiikin muu porukka kajakkejaan raahaten.

Kuvateksti: Tekstiviesti lähtee Munnikurkkion hylätyllä rajavartioasemalla.

Jatkamme matkaa Pinniskoskelle. Pystytämme leirin kosken niskalle kämppää vastapäätä. Kaikkialla on tunturimittareiden toukkia ja seittejä. Heikki pyydystää kosken niskalta hyvän harjuksen. Vietämme Antin ja Sadun kanssa mukavan illan kalaa paistellen ja viinanapsuja naukkaillen. Seuraavalle päivälle sattuva Isokurkkio mietityttää.

Pinniskosken ja Isokurkion välillä laskemme monta pitkää ja vauhdikasta koskea. Kosket ovat melko helppoja ja matka taittuu pikavauhtia.

Isokurkkio
Saavumme Isokurkkiolle. Pysähdymme kosken niskalle. Lasken yksinäni kosken puoleen väliin ja parkkeeraan oikealle rannalle ison kiven taakse akanvirtaan. Kompuroin katsomaan. Parin – kolmensadan metrin suoran koskiosuuden jälkeen tulee mutka oikealle. Koski rauhoituu hiukan. lyhyen sileän, mutta kovavirtaisen osuuden jälkeen tulevat könkäät. Kaksi noin kahden metrin Pudotusta. Kalliot jakavat könkäät kahteen haaraan. Vedessä on vauhtia ja voimaa. Könkäiden alla on jämerän näköiset stopparit. Kiertotietä ei ole. Tumailen pitkään. Arvioin riskin liian suureksi ja päätän jättää laskematta.

Kompuroin takaisin muiden luokse. Laskemme alun suoran koskiosuuden ja kurvaamme könkäiden yläpuolella olevaan akanvirtaan oikealle. Vielä pitää suorittaa pulssia nostattava virran ylitys toiselle rannalle. Homma ei ole kovin vaativa, mutta selän takana ärjyvät könkäät kyllä hermostuttavat meitä. Uiminen könkäissä saataisi olla kohtalokasta.

Raahaamme kajakit vasemman rannan polkua könkäiden ohitse. Helle ja kumipuvuissa riehuminen nostavat hien pintaan. Vilvoittelemme rantavedessä uimalla. Laskemme ja osittain uitamme vasemman puolen sivu-uomaa pitkin kajakit kosken loppuun.

Kuvateksti: Huh hellettä.

Vesi on lämmennyt lähes uimakelpoiseksi. Pesemme kamppeet ja itsemme. Vähä-kurkkiolla vietämme viimeistä leiri-iltaa. Olemme laskeneet ja kantaneet kuuluisan Valtijoki-Poroeno Lätäseno reitin.

( Vuotta myöhemmin olemme jälleen Isokurkkiolla. Vettä on nyt vähemmän. Tällä kertaa päätän laskea. Laitamme köysimiehet ja kamerat asemiin könkäiden alle. Kaksi korppia lehahtaa lentoon kävellessäni kajakille. Lasken ensimmäisen könkään vasemman rannan tuntumasta. Vauhtia ei ole tarpeeksi. Kajakki hyppää könkään alla pystyyn ja kaatuu vasen kylki edellä katolleen. Pääsen pystyyn nopeasti ja vedän hetken henkeä. Seuraavan könkään olen päättänyt laskea vauhdilla keskeltä lävitse. Kerään vauhtia. Könkään alla törmään rajusti stoppariin. Pääsen kuitenkin lävitse. Aukkopeite on auennut törmäyksessä. Kurvailen rantaan tyhjentämään kajakkia.

Kuvateksti: Isokurkkio ei mennyt ihan hallitusti.

Uin ja kahlaan sivu-uoman ylitse katsomaan loppupätkän oikean haaran laskumahdollisuuksia. Loppu on aika jyrkkä ja kivinen. Alkupuolella on kaksi noin metrin köngästä ja niiden alla tietysi stopparit odottamassa. Laskettava linja löytyy kuitenkin aika helposti.

Lähdemme Heikin kanssa laskemaan. Alku sujuu ongelmitta, vaikka virta onkin nopeampi, kuin olin ennakoinut. Toisen könkään kohdalla huomaan valitsemani laskulinjan liian tekniseksi. Täyteen lastattu retkikajakki ei taivu tarpeeksi nopeasti mutkaan. Improvisoin uuden linjan; keskelle kökäästä alas ja stopparista läpi. Heikki potoaa könkäästä kylkimyyryä ja liian hiljaisella vauhdilla. Kajakki pysähtyy ja kaatuu ylävirran kautta ympäri.

Heikki saa kajakista kiinni, mutta mela pääse karkuun. Säntään melan perään. Saan melan kiinni. Kahdella melalla melominen ja reskutaminen ei ole helppoa, mutta pääsemme kuitenkin rantaan. Kajakki on täynnä vettä, mutta kaikki tavarat ovat tallella, eikä kolhuja ole tullut. Näin siis selvitimme Isokurkkion vuonna 2006. Isokurkkion laskemisen jälkeen tunsin itseni vähintäänkin Kosken Kuninkaaksi.

1. Retkellä 2005 olivat mukana Valtijoen porukassa: Heikki Huotari, Sami Savolainen ja kai Lindqvist. Poroenon ryhmässä meloivat Satu Sarkola ja Antti Lappalainen.

Kuvateksti: Prijon tallin kuskit ryhmäkuvassa 2. retkellä 2006.

2. Retkellä 2006 koko porukka meloi Somasjärveltä Valtijokea Poroenoa ja Lätäsenoa Markkinaan. Mukana olivat Heikki Huotari, Sami Savolainen, Jyrki Tiihonen ja Kai Lindqvist.
Kyydit tarjosi ( maksua vastaan ) Polar Lento.

Poroeno Lätäseno -info:
Valtijoki - Poroeno – Lätäseno jokireitti lienee Suomen vaativin jokiretkeilyreitti. Reitti soveltuu koskimelontataitoiselle, leirielämään tottuneelle melojalle.  Poroenolla ja Lätäsenolla laskettavia koskia riittää kymmenittäin. Suurin osa koskista on helppoja I – II luokkaa.  Näistä selviää vähäisemmälläkin kokemuksella. Retkellä olisi kuitenkin hyvä olla ainakin yksi reitin hyvin tunteva, reskutustaitoinen meloja.

Vaikeimmat kosket ovat; Runggakoski III, Ruunuvuopio III, Tenomuotka III, Pirunportti III, Munnikurkkio  III - IV ja Isokurkkio III – IV(V). Näiden koskien laskemista, varsinkin tulvavedellä, on syytä harkita tarkkaan. Isolla vedellä ainakin Isokurkkion könkäät saattavat olla hengenvaaralliset laskea.

Kännykkä kuuluu Munnikurkkiolta alkaen jotenkuten. Ainakin tekstiviestien lähettäminen onnistuu monin paikoin.

Poroenon alkupäässä voi polttopuuta joutua vähän haeskelemaan, mutta muuten Poroeno – Lätäseno reitillä on poltettavaa puuta riittämiin. Maasto on aika suojaista, joten leiri-elämä on leppoisampaa, kuin Valtijoen avotuntureilla.

Hyvät varusteet ovat silti tarpeen. Keli voi vaihdella räntäsateesta hikihelteeseen. Tunturituuli voi jokiuomassa kaataa heiveröisen teltan. Joessa on kalaa hyvin. Ruokakalat saa aina, mutta isommat harjukset ja taimenet voivat olla vaikeasti pyydettäviä. Lohi alkaa nousta jokeen heinäkuun puolenvälin tienoilla.

Koskisempien osuuksien välillä on kaksi pidempää suvanto-osuutta Munnikurkkion ja Pinniskosken välille osuu vain yksi lyhyt ja helppo koski, Hirvaskoski. Tämä osuus on n. 15 km mitainen. Vähäkurkkion jälkeen koskia ei enää tule. Lopun n. 25 on siis käytännössä sileää vettä. Näillä osuuksilla voi varustusta tarvittaessa keventää. Etenkin hellekelillä on mukavampaa meloskella ilman Neopreenihaalaria ja kypärää.
 

Melontavarustus
Parhaiten kivisiin koskiin soveltuvat joki- ja koskiretkeilyyn suunnitellut kajakit. Noin 4 metrin mitaiset tasa- tai pyöreäpohjaiset muovikajakit kääntyvät kosken kivikossa merirunkoisia paremmin ja ovat tukevampia pyörteisessä vedessä. Suvanto-osuuksilla melominen on näillä raskaampaa, ja tahtoo mennä kiemurteluksi, mutta kiireetön meloja pärjää kyllä suvannoissakin.

Merirunkoisella muovikajakillakin pärjää jotenkuten, mutta ainakin vähällä vedellä kivisissä koskissa tulee vaikeuksia. Pitkä ja kankea kajakki ei yksinkertaisesti ehdi tai mahdu kääntymään kivien välistä. Mela pitää olla lyhyt ja kestävä. Eli koskimela. Pitkästä merimelasta on vain haittaa matalissa koskissa.

Kypärä ja liivit ovat tietysti pakolliset varusteet. Vesi on pohjoisessa kylmää, joten neopreenihaalari ja vedenpitävä melonta-anoraki ovat tarpeen. Tai sitten kokonainen kuivapuku. Kypärän alle huppu, käsiin neopreenihanskat ja jalkoihin neopreenikengät ja kylmän veden melontavarustus on valmis.

Koskiluokituksesta
Edellä esittämäni Valtijoen, Poroenon ja Lätäsenon koskiluokitukset ovat omia arvioitani. Ne eivät siis ole Kanoottiliiton virallistaman koskiluokittelijan tekemiä. Aiemmin näkemäni luokitukset näistä joista ovat olleet minun nähdäkseni jonkin verran yäläkanttiin. Oma arvioni perustuu vertailuun. Olen verrannnut koskia yleisesti tunnettuihin reitteihin ja niiden luokituksiin. Olen perustanut arvioni näihin vertailuihin.

Koskiluokitus on aina luokittelijan henkilökohtainen arvio. Luokituksiin ei koskaan pidä varauksetta luottaa. Jokaisen melojan on itse arvioitava kosken vaativuus suhteessa omiin melontataitoihin ja tehtävä laskupäätös ja reittivalinnat omaan harkintakykyynsä luottaen.

Kai Lindqvist
Olen harrastanut retkeilyä ja kalastusta koko ikäni. Ensimmäisen rinkkaretken tein 16 vuotiaana Enontekiön maisemiin. Sen jälkeen olen viettänyt teltassa ja kuusen juurella yhteensä yli 450 yötä. Kalaretkiä merelle ja pohjoisen maisemiin on kertynyt kymmenittäin.

Koskimelontaa olen harrastanut kahdeksan vuotta. Retkimelontaa muutaman vuoden kauemmin. Koskimelonnassa minua viehättää lajin vaativuus ja lajin ympärille kertynyt pieni, mutta innostunut porukka. Kajakilla pääsen paikkoihin, joihin muuten en pääsisisi . Koski myllyttää ja pyörittää pientä kajakkia. Veden voima on valtava ja kokemus on äärimmäisen intensiivinen.

Minulta voi kysellä koskimelontaan ja melontaretkeilyyn liityvistä asioista.

 

Kai Lindqvist, harrastekoordinaattori, Suomen Kanoottiliitto
 

Artikkeli: © Kai Lindqvist
Kuvat: © Kai Lindqvist