Kanoottipoolo

Kanoottipoolo on vauhdikas joukkuepeli, jota pelataan viisihenkisin joukkuein kesällä avovedessä ja talvella uimahallissa. Poolossa tarvitaan hyvää kanootinhallintataitoa ja rautaista peruskuntoa. Joukkueet pelaavat ketterillä kolmimetrisillä kajakeilla ja pyrkivät saamaan pallon maaliin, joka on kahden metrin korkeudella vedenpinnasta.

Kentällä on yhtä aikaa kymmenen pelaajaa. Joukkueessa on maalivahti, kaksi hyökkääjää ja kaksi puolustajaa. Vauhdin ylläpitämiseksi on mukana korkeintaan kolme vaihtopelaajaa, joita voi vaihtaa pelin kuluessa. Ottelussa on kaksi kymmenen minuutin erää. Palloa syötetään käsin heittämällä tai melalla vippaamalla. Palloa kuljettavan pelaajan saa taklata kumoon, joten eskimopyörähdys on lajin perustaito.

Kanoottipoolossa nähdään tiukkoja kaksinkamppailu tilanteita. Jotta pahoilta loukkaantumisilta vältytään on jokaisella pelaajalla oltava kasvosuojallinen kypärä ja iskuilta suojaavat liivit.

Suomessa kanoottipooloa pelataan miesten, naisten ja junioreiden sarjoissa. Miehissä Suomen mestaruudesta kilpailee kymmenen joukkuetta. Kanoottipooloa on Suomessa pelattu jo 20 vuotta ja maajoukkue on osallistunut tärkeimpiin kansainvälisiin turnauksiin viimeisen kymmenen vuoden aikana, ollen mukana myös lajin ensimmäisessä MM-turnauksessa Englannissa 1994. Maajoukkuetoimintaan on viime vuosina saatu mukaan myös naisten ja nuorten joukkueet.

Vuoden 2001 EM-kilpailuissa Puolassa miesten joukkueen sijoitus oli 11. Naisten sijoitus oli yhdeksäs ja nuoret sijoittuivat kahdeksanneksi. Vuonna 2002 joukkueet osallistuivat lajin MM-kilpailuihin Essenissä Saksassa ja vuonna 2003 kanoottipoolon EM-kilpailuihin Irlannissa.


Canoepolo.com

Canoe Polo Forum

Kanoottipoolo.fi

Poolovideo julkaistu

Suomen kanoottiliiton poolojaosto on tehnyt poolosta esittelyvideon, jonka tarkoituksena on edistää kanoottipoolotoimintaa Suomessa. Videomateriaali on pääasiallisesti kuvattu kesän 2007 turnauksissa.

Video (62MB)

Ongelmia videon toistossa? Hae ajurit täältä.