Kajakilla hillaan

Inarin Hopiakivisaarilla myös artikkelin kirjoittaja sai vähällä vaivalla suun makeaksi.

VIIKKO INARILLA ELI KAJAKILLA HILLAAN
Teksti: TIMO TUPPURAINEN

Suomen kolmanneksi suurin järvi Inari tarjoaa melojalle laajoja selkiä ja kerrassaan uskomattomia sokkelikkoja – onhan järvessä 3318 saarta. Viikon melontaretkellä tästä "Saamen merestä" ehdittiin raapaista vain hieman eteläistä pintaa – ja kypsiä hilloja suoraan kajakkiin.

Viime kesänä elokuun toisella viikolla Inarin aalloilla retkeiltiin viiden kuopiolaisen ja yhden oululaisen melojan voimin. Edustettuina seuroina olivat Puijon Latu ja Kallan Melojat Kuopiosta sekä K&C Oulusta. Retken suunnittelu oli aloitettu jo hyvissä ajoin keväällä, kun Inari oli vielä jääpeitteen alla.

Puolet porukasta oli järvellä ensi kertaa, kun taas pari melojaa oli käynyt Inarilla useampaakin otteeseen. Meloimme järven eteläisillä vesillä saariston sokkeloissa ja selillä. Johtoajatuksena oli meloskella turhia kiirehtimättä, maisemia ihaillen, valokuvaten ja kalastellen.

Tutustuimme matkalla mm. jääluolaan, Ukkoon, Pielpajärven erämaakirkkoon sekä saamelaismuseo Siidaan. Matkaa kertyi kuuden melontapäivän aikana noin 120 kilometriä päivämatkojen ollessa pisimmillään 23 km. Kiire ei siis päässyt matkalaisia vaivaamaan.

Melontareitti suunniteltiin autiotupien ja kotien kautta kulkevaksi. Vaikka niissä ei yövyttäisikään, olisi niissä suojaa pahimman varalle, polttopuuta iltanuotiolle ja mahdollista kuivatella vaikkapa kosteita melontavarusteita.

REITTI:

1. päivä: Veskoniemi - Jääluola - Jääsaaren tupa - Punainen tupa - Tyllylahden kota
2. päivä: Tyllylahden kota - Jaarasaari - Hirvisaaret - Siltasaaret - Kahkusaaren tupa
3. päivä: Kahkusaaren tupa - Hopeakivisaaret - Kotkataival - Hietasaari
4. päivä: Hietasaari - Ukko - Hautuumaasaari - Pielpajärven erämaakirkko - Inari
5. päivä: Inari - Korkiasaari - Ahmasaari - Hoikka Petäjäsaaren tupa
6. päivä: Hoikka Petäjäsaaren tupa - Mahlattinuora - Veskoniemi

TUORETTA TAIMENTA

Melontamme alkoi Veskoniemestä Erähotelli Lapinleukun rannasta auringon paisteisessa lämpimässä säässä. Olimme yöpyneet hotellissa edellisen päivän pitkän automatkan jälkeen, joten saatoimme alkaa retkemme hyvin levänneinä.

Kajakit täyteen pakattuina suuntasimme suoraan pohjoiseen Pitsikarin kautta kohden Korkia-Mauraa.

Rantauduimme saaren etelälahteen ja patikoimme toiselle rannalle tutustumaan jääluolaan. Luolan suuaukolla on varoitus, eikä turhaan. Ahtaasta aukosta mahtuu juuri luolaan ja laskeutumaan pohjan peittävälle ikuiselle jäälle. Porukalla arvuuttelimme luolan käyttötarkoitusta ennen muinoin. Käynnin arvoinen paikka.

Jääluolalta suuntasimme Moossinaselän yli Jääsaaren tuvalle päivätauolle. Paikalla on tuvan lisäksi kota ja puuliiteri. Hieno paikka vaikkapa yöpymiseen.

Muistimme kirjoitella matkastamme tuvan vieraskirjaan, kuten muissakin käymissämme tuvissa. Myöhemmin saimme itsekin lukea Hoikka Petäjäsaaren tupakirjasta Merimelojen retkestä edellisellä viikolla. Heitä oli ollut Inarilla 13 melojaa. Tupakirjojen perusteella Inari on varsin suosittu retkikohde, liikkuipa sitten meloen, soutaen tai moottorilla. Kaikista kirjoituksista paistoi tyytyväisyys kaikkeen muuhun paitsi mäkäräisiin.

Matkalla kohti yöpaikkaamme Tyllylahden kotaa saalistimme taimenen graavikalaksi. Viikon aikana saimme nauttia tuoreesta kalasta useampaankin otteeseen. Mikä ihmeellistä, saaliin antoi joka kerta samanlainen uistin. Mutta millainen, se jääköön kalamiehen kateutta kertomatta.

Ennen kotaa poikkesimme Punaisen tuvan rannassa. Pieni hirsinen tupa pienessä saaressa oli tällä kertaa tarjonnut suojan kalastajille, ainakin saareen levitellyistä tavaroista päätellen. Ei tehnyt mieli nousta maihin.

Tyllylahden kota on samalla mallilla tehty kuin muutkin käymämme kodat. Kodat ovat tilavia, viihtyisiä ja tarjoavat nuotiopaikkojen ja puiden lisäksi kuivan suojan matkaajille. Mikäpä oli istuskella iltaa nuotion loimussa tarinoiden ja makkaraa paistellen.

TÄYSSINÄN RAUHAN RAJALLA 

Toinen aamu oli ensimmäisen kopio sään suhteen. Aurinko paistoi ja kuivasi yöllisen kosteuden teltoista. Pian matkaanlähdön jälkeen ohitimme Täyssinän rauhan rajapyykin pienessä saaressa Kaikunuoralla. Pyykki on suuri kivi, jonka päälle on kasattu keko pienemmistä kivistä.

Reittimme vei Kuossaperän kautta Jaarasaarelle ja maatauolle mukavaan hiekkalahteen. Jäljistä päätellen täälläkin olivat kalastajat käyneet. Saareen oli rakenneltu riuku ja nuotiopaikka.

Pujottelimme saarten välissä ennen jännittämäämme Kasariselän ylitystä. Hirvisaarilta Siltasaarille ei ole matkaa kuin kolmisen kilometriä, mutta sopivan tuulen sattuessa se jää melomatta. Etelään päin ranta sentään näkyy, mutta pohjoisen suuntaan ei. Olimme kuulleet sään nopeista vaihteluista Inarilla ja nyt sen saatoimme todistaa. Tuuli tyyntyi ja vaihtoi suuntaa. Hetken aikaa oli tyyntä sattuen juuri ylityksen ajaksi. Tuurilla ne voivat kajakitkin seilata.

Lopun päivää uistimia perässä vedellen saavuimme Kahkusaaren tuvalle. Tupa, kota, liiteri ja vessat – kaikki tallella. Tuuli nousi illan tullen ja saimme tuvalle pari veneilyporukkaa juttukavereiksi. Veneilijät yöpyivät tuvassa meidän vallattua pihan parhaat paikat teltoillemme.

KOTKATAIPALEEN KAPEIKKO 

Tuuli, alkava sade ja valokuvaavat veneilijät saattelivat meidät matkaan Kahkusaarilta Viimassaarennuoraa pitkin Hopiakivisaarille. Sade kesti kokonaista vartin. Taas todiste äkisti muuttuvasta säästä. Tuulikin tyyntyi päivän mittaan. Hopiakivisaarien rantapenkoilla nautimme hillasuon antimista suoraan kajakissa istuen. Ensimmäinen kerta, kun meloen mennään hillaan.

Teimme käännöksen pohjoisen suuntaan ja Kotkataipaleelle, joka on kapea hiekkakannas Jolnivuonon ja Kotkavuonon välissä. Kannakseen on kaivettu veneiden vetouoma, josta miltei saatoimme meloa läpi. Matalalla hiekkarannalla oli runsaasti porojen jälkiä. Mukava leiripaikka.

Iltapäivä ei ollut vielä pitkällä rantautuessamme seuraavaan yöpaikkaamme Hietasaarelle. Hiekkarantainen ja oman sisälammenkin tarjoava saari on yksityinen. Saaren omistaja kävi tervehtimässä verkonheittoreissullaan ja varmistamassa, ettemme tee avotulta kuivaan kangasmetsään. Muuten saisimme leiriytyä vapaasti. Rantahietikolle raivasimme tilaa telttasaunalle. Iltalöylyjä odotellessa kiertelimme saaressa valokuvaten ja koetellen kalaonnea lammella.

RUUHKAA SUURILLA VESILLÄ

Neljäs päivä, neljännet kujeet. Lähtöä tehdessä satoi taas vartin verran. Pohjoisen taivas oli harmaa, kun suuntasimme pienessä takatuulessa kohden muinaista uhrisaari Ukkoa. Ukonselällä laskimme yhdeksän uisteluveneen harjoittelevan seuraavan viikonlopun vetouistelun SM-kisoja varten. Ei uskoisi ruuhkaan törmäävän niinkin suurilla vesillä.

Ukko lienee niitä pakollisia käyntikohteita Inarilla. Meloimme saaren ympäri ihaillen sen jylhää olemusta. Ukon rannat ovat louhikkoiset eivätkä oikein sovellu kuitukajakilla rantautumiseen. Nousimme maihin läheisen Hautuumaasaaren hietikolle. Saaren opastaulu kertoo saaren historiasta. Saaressa on satoja muinaishautoja. Vanhoista säilyneistä risteistä saatoimme lukea, kuinka kovaa elämä muinoin näillä seuduilla oli. Leiriytyminen saarella on ehdottomasti kielletty.

Matka jatkui Inarin suuntaan ja Pielpavuonolle. Vuonon perukalla sijaitsevan kodan pihasta lähtee merkitty polku Pielpajärven erämaakirkolle. Inarista pääsee kodalle myös laivakyydillä. Laiva sattui tulemaan ruokailumme aikaan ja rannalle nousseet matkaajat lähtivätkin patikoimaan kirkon suuntaan. Reput pakattuina suuntasimme pian samaiselle polulle. Matkaa kodalta kirkolle on kolmisen kilometriä. Hieno reitti pitkospuineen lampien ja soiden kautta kirkon edessä avautuvalle peltoaukealle.

Pielpajärven erämaakirkko on rakennettu vuonna 1760. Kirkko on valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävä rakennus ja se on yksi harvoja Lapin sodan tuhoilta säästyneitä rakennuksia. Muinoin kirkossa asuttiin sydäntalvella, toimitettiin kirkonmenoja, käytiin käräjiä ja tehtiin kauppaa. Kirkossa toimitetaan edelleen palveluksia pääsiäisenä ja juhannuksena, ja siellä vihitään myös erityistä tunnelmaa hakevia pariskuntia avioliittoon. Jos Lapin historia yhtään kiinnostaa, tätä kohdetta ei kannata ohittaa.

Pielpavuonon pohjukasta reittimme kulki Pahtaniemi ohittaen Inarin leirintäalueen rantaan. Juuri kun olimme saaneet teltat pystyyn, pohjoinen taivas suorastaan vyöryi sateineen päällemme. Mökit oli varattu vetouistelukisaajille. Heidän kalustonsa veneineen ja vapoineen on upeaa katseltavaa. Yhden veneen hinnalla saisi helposti uusittua melontaseuran koko kaluston ja vielä rakennettua vajan kaupan päälle. Harrasteita on niin moneen makuun...

Sateessa kokkaaminen ei innostanut ja niinpä marssimme Inarin keskustaan pizzalle ja oluelle. Teltan kattoon ropisevaa sadetta kuunnellen ja päivän tapahtumia kerraten uni tuli oikein vaivattomasti.

SIIDASSA RUNSAS TARJONTA

Koko yön ja aamun jatkunut sade johdatti meidät aamupalalle eilisiltaiseen paikkaan. Samalla reissulla tutustuimme Juutuajoen rannalla olevaan saamelaismuseo Siidaan, jonka yhteydessä toimii myös Ylä-Lapin luontokeskus. Siidan vaihtuvien näyttelyiden tarjonta on monipuolinen. Aiheet vaihtelevat saamelaisesta kulttuurihistoriasta, taiteesta ja käsityöstä aina luontokuviin, luonnonsuojeluteemoihin ja pohjoisen luonnon ilmiöihin. Luonnonhistoriaa tarkastellaan jääkaudesta tähän päivään ja saamelaisen kulttuurin muotoutumista menneisyydestä nykyisyyteen. Ulkomuseoalueella esitellään saamelaisten tyypillisiä pyyntitapoja sekä asuinmuotoja kalastajasaamelaisista porosaamelaisiin. Koko päivä menisi helposti kaikkiin näyttelyihin tutustuessa ja tuliaisten ostelussa.

Vaihtelevat sääilmiöt sen kuin jatkuivat: Siidassa käynnin aikana sade oli lakannut ja tuuli tyyntynyt. Auringon pilkistellessä suuntasimme Juutuanvuonoa pitkin itään Tissikivinuoralle. Ukko näkyi saarten välistä ja kylpi auringonsäteissä. Maatauon pidimme Vaskisaaressa ennen Ison Kapanselän ylitystä. Nousevassa tuulessa ja tihkusateessa saaria kierrellen saavuimme Hoikka Petäjäsaareen, jossa meitä odotti valmiiksi lämmitetty tupa. Aiemmin päivällä paikalle melonut vanhempi saksalaispariskunta oli ruuanlaittopuuhissa. Miehelle Inarilla melominen oli tuttua jo vuosikymmenien takaa. Pariskunta halusi yöpyä teltassa, joten meille jäi tupa. Petäjäsaareen oli rakenteilla uusia varastoja, keittokatos, vessat ja tupakin. Käyttöaste tuntui tupakirjan mukaan olevan korkea. Tunnelmallinen paikka suojaisessa salmessa.

Maisemat Inarin eteläisillä vesillä muistuttavat monella tapaa Saimaata. Kalliot, rannat ja puusto ovat korkeita. Vesi Inarilla on kirkkaampaa ja täysin juomakelpoista. Kun on melonut enimmäkseen Keski-Suomen vesillä, ei voi lakata ihmettelemästä, kuinka syvälle veteen voi nähdä ja varsinkin auringonpaisteessa. Monta kertaa luulimme kajakkien karahtavan pohjan kiviin, vaikka vettä saattoi olla melan verran.

JA SITTEN ISKEE VASTATUULI!

Viimeisen melontapäivän saimme aloittaa tyynessä säässä ja etenimme Petäjäsaaren kuvetta lounaaseen. Maisemaa hallitsivat korkeat vaarat kuten Mahlatti, Seulavaara ja Vuoriainen. Vaarojen välissä on kapea, pitkä ja suojaisa Mahlattinuora. Nuora vei Veskoniemen suuntaan ja kohti retkemme päätöstä. Väliin sateli, väliin tuuli, kun pidimme maataukoa Kivisalmen kapeikossa. Paikka lienee saanut nimensä valtavasta siirtolohkareesta aivan vesirajassa.

Ennen Veskoniemeä ylitimme vielä Joensuunselän. Ja juuri ennen matkan päätöstä se sitten tapahtui: Meloimme retkemme viimeisen puoli kilometriä vastatuuleen! Tuskaa lievitti tosin aiemmin alkanut auringonpaiste. Koko matkallamme olimme tätä ennen saaneet nauttia vain joko sivu- tai myötätuulista.

VAIN RAAPAISU

Monelle melojalle Inarin suuret selät ja saarten sokkelot ovat tulleet tutuiksi. Joillekin ne ovat kotivesiä, joillekin pitkän matkan päässä sijaitseva melonnan mekka. Järvi on laaja ja nähtävää paljon, joten Inariin tutustuminen vaatisi reilusti enemmän aikaa kuin viikon. Omalla retkellämme ehdimme raapaista tästä luonnon ihmemaasta vain hiukan pintaa.