Kilpasoutaja vaihtoi kuntokajakkiin

Etsinnän tuloksena Antero Olkkonen löysi kuin löysikin itsestään yhden melontakuvan. Vuonna 1996 hän kävi Virtasalmella tutustumassa Ekin Muovi Oy:n tehtaaseen ja sai samalla tilaisuuden kokeilla Avalon Viviane -kajakkia. Olkkosen oma kajakki on Pohjantähti vuosimallia 1986. – Valokuva: Olavi Paakkonen

Teksti: ILKKA PITKÄNEN

Antero Olkkonen harrasti nuorempana kilpasoutua, mutta vaihtoi yli 20 vuotta sitten lajia ja ryhtyi kuntomelojaksi. Ristiinan takamailla olevan kotitilan rannasta on hyvä lähteä päivittäiselle lenkille, joita on kertynyt kilometreissä mitattuna yhteensä jo maapallon ympärysmitan verran. Ja talvella, kun Saimaa on jäässä, Anterolla on tehtävänä tarkkailla taivaan satelliitteja.

Antero Olkkonen, 58, alkoi harrastaa kilpasoutua vuonna 1975 ja osallistui mm. kuudesti Sulkavan soutuun yksikkösarjassa. Soutu-uransa aikana hän ehti edetä vesillä selkä edellä noin 10 000 kilometriä. Veneet olivat kuitenkin raskaita eikä kisamenestystä sanottavammin tullut, ja niin mies alkoi pälyillä kajakkien ja melonnan suuntaan.

– Vuonna 1986 hankin itselleni kajakin, ja neljä vuotta myöhemmin loppuivat soutamiseni kokonaan.
Lajin vaihtoon oli Olkkosen mukaan yksinkertainen syy:
– Melonta tuntui niin paljon mukavammalta, mies sanoo.
– Meloessa liike on sellainen pehmeä, eikä kajakki tärskytä vettä mitenkään pahasti.

Joskus vuosien kuluttua Antero kokeili, miten se soutaminen häneltä vielä sujuisi, mutta eipä homma oikein enää luonnistanut:
– Kurssin pito oli vaikeaa, sitä tuppasi menemään ihan kiville. Melonta on keveämpää ja sikälikin mukavampaa, että näkee minne on menossa.

HIMALAN YMPÄRI JO 2000 KERTAA 

Olkkonen on melonut aktiivisesti nyt jo 22 kesää, ja vuosittaiset kilometrimäärät ovat vaihdelleet 800 ja 3600 välillä. Kun vedet vain ovat auki, Olkkonen pyrkii melomaan päivittäin. Hänellä on vakiintunut iltalenkki, joka lähtee kotirannasta ja kiertää suuren Himalan saaren ympäri. Matka on kartalta harpilla tarkasti mitattu ja pituudeltaan 15 kilometriä. Parhaina vuosina Olkkonen on tehnyt tuon lenkin yli 200 kertaa.

Olkkonen pitää melonnoistaan päiväkirjaa, ja sen mukaan hänen tavoitteensa eli meloa maapallon ympäri, 40 000 km, täyttyi viime elokuussa. Samoihin aikoihin vihkoon kirjattiin myös toinen tasaluku: Olkkonen tuli meloneeksi Himalan saaren ympäri 2000:nnen kerran.
– Usein pidennän tuota peruslenkkiä parilla kilometrillä ja melon Astuvansalmen kautta. Kun katselen niitä kuuden metrin korkeudella kallioseinämässä olevia kalliomaalauksia, mielen valtaa kyllä aika huiman historiallinen tunne, Olkkonen kuvailee.

POHJANTÄHTI KELPAA YHÄ

Antero Olkkonen meloo yhä sillä ensimmäisellä, vuonna 1986 hankkimallaan kajakilla. Se on Kesälahden muovin aikanaan valmistama Pohjantähti, jolla on pituutta 5 metriä, leveyttä noin 60 senttiä ja painoa parikymmentä kiloa. Kajakissa ei ole peräsintä vaan evä, ja penkki on Olkkosen mukaan sellainen "vanhanaikainen", jossa ei joudu istumaan aivan kajakin pohjalla ja joka sopii hänen selälleen hyvin. Olkkonen on kyllä joskus kokeillut muitakin kajakkeja, mutta vanhassa vara parempi.
– Ehkä uusilla keveillä kajakeilla pääsisi kovempaa, mutta eihän minulla meloessa minnekään kiire ole. Pohjantähdellä saavutan kumminkin 6 km/h matkanopeuden, ja ennen kaikkea kajakkini on tukeva ja turvallinen.

Olkkonen tunnustaa tulleensa hieman araksi menemään tuuleen, joten hän kääntyy suosiolla takaisin tai muuttaa reittiä, mikäli keli alkaa tuntua liian kovalta.
– Näyttää olevan niin, että mitä pitempään on melonut, sitä varovaisemmaksi tulee. Kyllä minuakin ennen se keikkuminen viehätti, mutta ei enää. Ja harrastinhan minä alkuvuosina pimeämelontaakin, lähdin lenkille aivan mustaan yöhön. Jonkin aikaa semmoisessa olikin olevinaan jotain eksotiikkaa, mutta kun tuli kaikenlaisia yllättäviä tilanteita eteen, niin jätin pimeässä melomiset.

Olkkonen sanoo, että vanhemmiten hän on alkanut hakea melonnasta ennen kaikkea mukavuutta ja miellyttävyyttä, virkistystä omalle mielelle.
– Mikäli mahdollista, pyrin tekemään joka päivä vaikka vain pienenkin melontalenkin, se auttaa irrottautumaan arkisista asioista.

KUNNIAKIRJA KEKKOSELTA 

Anteron arkisiin asioihin kuuluu 2,5 hehtaarin kotitila, jolla hän on harjoittanut marjojen kuten herukan, karviaisen, tyrnin ja vadelman viljelyä nyt jo parikymmentä vuotta. Tila sijaitsee syrjäisellä seudulla Mikkelin eteläpuolella 20 kilometrin päässä Ristiinasta – kylässä on tätä nykyä jäljellä enää kolme ympärivuotisesti asuttua savua.
– Tämä on vanha sukutila, johon olen jäänyt yksin asumaan kun sisko on muuttanut Ristiinaan ja muut omaiset ovat kaikki jo kuolleet. Mutta minä olen päättänyt pärjätä täällä.

Tila on ollut Olkkosen suvun hallussa vuodesta 1723 ja kuuluu Ristiinan kolmen vanhimman sukutilan joukkoon. Vuonna 1966 presidentti Kekkonen jakoi Ristiinan maatalousnäyttelyssä Olkkosen vanhemmille asian johdosta kunniaviirin ja -kirjan.
– Museovirastokin kävi aikanaan täällä tekemässä arkeologisia tutkimuksia ja totesi, että näillä törmillä on asuttu jo ainakin 1100-luvulta lähtien. Ja tuossa kilometrin päässä meiltä on kivikautinen asuinpaikka, joka on merkitty ulkoilukarttoihinkin.

SATELLIITTIEN TARKKAILIJA

Vaan palataanpa takaisin 2000-luvulle ja siihen, että Antero Olkkosen nimen perässä on Melojan tonnaritilastoissa aina viiva eli "ei seuraa". Olkkonen kertoo kuuluneensa kyllä aikanaan Mikkelin Melojiin.
– Mutta kun he ovat ja toimivat siellä 40 kilometrin päässä, niin ei seuraan kuulumisesta ollut oikein mitään hyötyä tai iloa.
– Olisihan se tietysti joskus mukavaa, jos olisi muutakin porukkaa mukana melomassa, Olkkonen sanoo. Erilaisille melontaretkille tai Suomi Meloo -viesteihin hän ei kuitenkaan ole tuntenut tarvetta osallistua.
– Se vaatisi ennakkosuunnittelua ja varustautumista ja matkustamistakin. Tästä kotirannasta on niin helppo lähteä milloin sää sallii ja itseä huvittaa.

Talvi on kuulemma hieman ikävää aikaa, kun melomaan ei pääse ja täytyy tyytyä soutulaitteeseen, jolla Olkkonen pitää kuntoaan yllä.

Niin, ja ovathan talvella sitten tietysti raketit ja satelliitit ja koko yllä kaartuva tähtikirkas taivas. Kävi nimittäin niin, että tähtitieteelliseen yhdistykseen Ursaan jo aiemmin liittynyt Olkkonen seisoi 1994 helmikuisena aamuna pihatantereella tähtiä katselemassa. Äkkiä lännestä ilmestyi tavattoman kirkas satelliitti, joka kiisi taivaan halki. Olkkonen soitti saman tien Ursaan ja sieltä saatiinkin selville, että kyseessä oli avaruussukkula Discovery, joka oli palaamassa MIR-avaruusasemalta ja kävi täällä pohjan perillä vapauttamassa lastiluukustaan revontulisatellitin.
– Siitä pitäen olen toiminut Ursan satelliitti- ja rakettijaoston havainnoitsijana, Olkkonen kertoo.
– Ei haittaa, vaikkei minulla noita nettivehkeitä ja -yhteyksiä olekaan. Teen yhteistyötä Virkkalassa asuvan kollegan kanssa. Hän saa ennusteet Nasalta ja laskee ja soveltaa koordinaatit tähän minun asuinsijalleni, ja minä sitten ilmoitan havaintoni hänelle ja hän eteenpäin Ursaan ja sitä kautta ne menevät maailmalle.

Kun käy ilmi, että haastattelijakin on Ursan jäsen jo vuosikymmenten takaa, jutustelu kääntyy pidemmäksikin aikaa taivaallisiin aiheisiin. Mutta koska tämä ei ole Tähdet ja avaruus -lehti, säästämme lukijat nyt esimerkiksi siltä astronauteilta karanneelta työkalupakilta, jonka koordinaatit Olkkosellakin on mutta jota hänkään ei ole onnistunut näkemään.

TÄMÄ SUURI MELONTAPERHE

Toisena etenkin talviaikojen harrastuksena Olkkosella on kevyen musiikin kuuntelu ja äänittäminen sekä radion toivekonsertteihin osallistuminen.
– Tällaisia vähän niin kuin yksinäisen ihmisen puuhiahan nämä harrastukseni ovat. Mutta ehkä näiden harrastaminen onnistuukin paremmin nimenomaan itsekseen, Olkkonen pohtii.

Vielä tulee puheeksi vuosien kierto ja ihmisen ikääntyminen – 1950 syntynyt Olkkonen toteaa tyytyväisenä, ettei tunne itseään vielä lainkaan vanhaksi.
– Päin vastoin: tuntuu, että elämä on nyt mukavampaa. Nuorena se oli sellaista hätäistä touhuilua, mutta nyt kaikki on rauhallisempaa ja selvempää. Ja mottona olen itselläni pitänyt, että fyysisen kunnon ylläpito on elämässä kaikkein tärkeintä. Kun on hyvässä kunnossa, niin kaikki muutkin elämän asiat pysyvät helpommin reilassa.

Melontaharrastusta Olkkonen uskoo jatkavansa niin kauan kuin suinkin jaksaa kajakkiin kavuta.
– Vaikka minä olenkin täällä syrjemmällä ja meloskelen itsekseni, niin kyllä minulla kumminkin on semmoinen tunne, että olen mukana tässä suuressa melontaperheessä.