Meloja 1/2010
![]() Melontakausi päättyi, jääkausi alkoi. Kuva Erkki Nieminen |
Melojassa 1 / 2010
2 Toimisto tiedottaa mm. melojan navigointi- ja lintukursseista.
5 Joutsenten tavoin keveinä halkovat nuo sirot venoset vettä – melontakirjoittelua vuodelta 1934.
6 Jouluretki. Lahtelaiset saivat tilaisuuden meloa vielä joulukuun puolivälissä Päijänteen kansallispuistossa. Matti Rehtola
8 Tonnarit 2009. Viime vuonna yli tuhat kilometriä meloneiden määrä hienoisessa laskussa. Kari Eskola
10 Miten pää mahtaa tämän kestää? epäili tonnari Mirja Hämäläinen ennakkoon yksinmelontaansa Suomen rannikkoa pitkin. Anneka Pitkänen
11 Freya Hoffmaister onnistui Australian ympärimelonnassaan. Aikaa kului 332 päivää, kilometrejä kertyi 13 790. Ilkka Pitkänen
12 "Meitä kohdeltiin kuin kuninkaita" kertovat ranskalaisnuoret Mathieu ja Laurence melontakokemuksistaan Suomen rannikolta. Sylvain Eckhardt & Ilkka Pitkänen
14 Täällä riittää melottavaa. Pertti Peussan laaja kuvareportaasi Uudesta Seelannista, missä hän meloi viidessä eri paikassa sekä tasaista että koskea.
22 Kuormita kroppaa oikein. Tekniikkapalstalla valmentaja, fysioterapeutti Filippa Sjöbergin ohjeita oikeaoppisen melonta-asennon löytämiseksi.
24 Me hiljaa hiljaa melotaan... Eri maiden armeijat käyttävät kajakkeja tiedustelutehtävissä. Suomessa niitä oli Hangon rintamalla 1941 ja Murmannin radalle suuntautuneella kommandoretkellä. Keijo West
– Nuorten SM-meloja Derrik Nilsson haavoittui sodassa pahoin, mutta jatkoi melontaa yhdellä kädellä. Ilkka Pitkänen
– Nykysissien valinta: Unalaska Activ. Ilkka Pitkänen
28 Kyitä, konnia ja kevlarnauhaa eli mitä kaikkea seuralehdissä onkaan viime aikoina kirjoitettu. Ilkka Pitkänen
30 Käsivarren melontaretkeltä tehtiin upea elokuva. Riikka Holopainen
– Nokia Open Water Freestyle melotaan 14.2. uimahallissa.
– Kamapörssissä ostetaan, myydään ja vaihdetaan ilmaiseksi.
31 World Masters Games kilpailtiin viime syksynä Australiassa. Jyri Aulio osallistui melontoihin.
32 Oletko vakava suorittaja? Tutkija jakoi liikkujat neljään pääryhmään.
– Nakukanoottikuva Jaakko Mäkikylä
– Rikala ja Mikkonen saivat urheilija-apurahan
– Kolmelle melojalle opiskeluapuraha
33 Kilpailukalenteri 2010
34 Oulujärvelle perustettiin uusi melontaseura. Sinikka Rantalankila
35 Kanoottiliiton jäsenseurat 2010
