Mirja meloi Kilpisjärveltä Virolahdelle

Mirja Hämäläisen melontakesä käynnistyi toden teolla Kilpisjärveltä Saanan juurelta ja päättyi Virolahdelle Venäjän rajalle. Kuva Terho Lahtinen.

Teksti: ANNEKA PITKÄNEN

Mirja Hämäläinen päätti satsata viime kesänä melontaan oikein tosissaan. Vauhtia hän otti Kilpisjärveltä ja jatkoi sitten Torniosta pienen mutkan kautta Virolahdelle. Melontakilometrejä hänelle kertyi kauden aikana kaikkiaan 2735.

•

Ajattelin että nyt tai ei koskaan, sanoo Mirja Hämäläinen, joka otti viime kesän tavoitteekseen meloa aivan itsekseen Sinivalkonauhan eli Suomen rannikon Torniosta Virolahdelle.

– Ja sen myös tein. Hyvän alkuvauhdin retkelle sain osallistumalla ensin Petri Sutisen vetämälle Arctic Canoe Raid -jokiretkelle Kilpisjärveltä Tornioon, mistä sitten jatkoin melontaa omin päin kohti etelää.

•

Mirja Hämäläinen, 51-vuotias lääkäri Helsingistä, on toki harrastanut melontaa jo yli parikymmentä vuotta, mutta näin pitkä yksinmelonta oli hänelle uusi kokemus. Mirja meloi rannikon kahdessa osassa, joista ensimmäinen etappi Torniosta Helsinkiin vei 28 melontapäivää. Pääkaupungissa hän pysähtyi ja meni kolmeksi viikoksi töihin HYKS:in Lasten ja nuorten sairaalaan, jossa hän toimii neurologian erikoislääkärinä.

Sitten oli vuorossa elokuun loppupuolella Hangossa järjestetty Sea Kayak Gathering -merimelontaviikonloppu, josta Mirja Hämäläinen haki inspiraatiota viimeiselle etapilleen Helsinki–Virojoki. Sen matkan hän meloi viidessä päivässä heti Hangon tapahtuman jälkeen.

Kaiken kaikkiaan Sinivalkonauhan melomiseen meni viitisen viikkoa ja näin jälkeenpäin muistot ovat mieluisia.

– Kyllä minä varsin hyvän tuntuman Suomen saaristo-oloihin sain. Matkan varrella muodostui jonkinlainen käsitys rannikon tilasta, Mirja sanoo.

Valmistelut ja suunnittelu ennen retkeä oli tehty huolellisesti, eikä Mirja Hämäläinen epäillyt, että kajakin tai varustuksen takia syntyisi ongelmia.

– Eniten mietitytti, kestääkö pää niin pitkää yksinoloa ja melomista ilman seuraa, Mirja muistelee.

– Vaarana voi olla, että arviointikyky heikkenee, mistä puolestaan seuraa pahimmassa tapauksessa liian uskaliaita edesottamuksia ja huimapäisiä matkatavoitteita.

Niin ei käynyt, yksitoikkoisuuden sietäminen ei ollut ylivoimaista ja yksinäinen meloja löysi alusta pitäen sopivan päivärytmin, johon oli hyvä nojautua.

Mirja Hämäläinen ei pitänyt aamuisin kiirettä, vaan antoi itselleen luvan levätä kunnolla että voimat varmasti riittäisivät sen päivän uurastukseen. Käytännössä vesille lähtö tapahtui yhdeksän ja yhdentoista välillä, ja iltapäivän ruokatauko oli suosiolla parin tunnin mittainen.

– Meloin ehkä illalla sitten vastaavasti hieman myöhempään ja tulin yöpymisrannalle iltaseitsemän ja iltayhdeksän välillä. Tavallinen päivämatkani oli 40–50 kilometrin pituinen.

•

Mirja Hämäläisen kantava periaate retkellä oli leppoisa suhtautuminen melontahaasteeseen. Käytännössä se tarkoitti, että sääolosuhteet saivat vaikuttaa päivämatkojen pituuteen ja reittivalintaankin. Ja jos teki mieli päästä ihmisten ilmoille, Mirja käänsi kajakkinsa keulan kohti vierasvenesatamaa tai leirintäaluetta, mistä löytyi juttuseuraa.

– Sen koin, että ihmiset olivat kaikkialla hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Oli kiva olla heidän kanssaan tekemisissä, ja muutama erityisen hyvä muisto on matkalta jäänyt mieleen, Mirja kertoo.

– Esimerkiksi aivan matkan alkuvaiheessa tapasin Iissä Vatunginnokassa muutamia kalastajia, jotka tarjoisivat minulle yöpymispaikkaa niemen saunasta. Halusin kuitenkin vielä sinä päivänä jatkaa matkaa, ja niin kalastajat neuvoivat minut Hietakallan saareen, missä sain nukkua yöni kodassa. Ikimuistoista.

– Raahessa taas oli kova myötätuuli, ja kun en enää jaksanut surffata aalloilla suuntasin purjehtijoitten satamaan, mihin sain pystyttää telttani. Kun kysyin mitä olin siitä velkaa, minulle sanottiin etteivät he voi periä muuta kuin neljän euron suihkumaksun, koskapa en vienyt laituripaikkaakaan. No, minulla oli kolikoita vain 3,80 mutta rahastaja sanoi, että hän laittaa puuttuvan 20 senttiä omistaan. Ja samaan hintaan sain vielä käyttää pesukonettakin!

Myös ilmojen suhteen Mirja Hämäläisellä oli hyvä tuuri, joskin kesä oli kaikkiaan aika sateinen ja telttaa piti kuivatella välillä lounastauoillakin.

– Kuuntelin radiosta tietysti päivittäin merisään, mutta muuten olin kyllä uutispimennossa. Hieman vilkuilin otsikoita ollessani satamissa tai muualla missä lehtiä näkyi, ja ihmisten kanssa jutellessa sain samalla tietää joskus jotain maailmankin menosta.

– Heinäkuuhan on uutisköyhää aikaa, mutta erinomaista melontaa ajatellen, Mirja sanoo. – Harvoin on kovaa tuulta tai myrskyä ja pimeä tulee myöhään.

•

Viime kesän kaltaista yksinmelontaa Mirja Hämäläinen ei suunnittele tulevina kesinä, vaan uskoo että lyhyemmät melontaretket pienellä porukalla houkuttelevat enemmän.

– Tenojoki ja Norjan rannikko kuulostavat jännittäviltä, rannikon kiertäjä tuumii.

---

Melojassa 1/2010 on Tonnarit 2009 -luettelo eli viime vuoden aikana yli 1000 km meloneiden lista. Kaikkiaan tonnareita oli 163, jotka edustivat 35 eri seuraa ja meloivat yhteensä 245 633 km. Listan ykkönen oli jälleen kerran Kari Paunasalo 9720 kilometrillään. Pasi Airike, Pertti Rajala ja Hannu Taipale olivat 5000 km tuntumassa, ja naistonnareiden kärjessä olivat Katri Malmström ja Mirja Hämäläinen.