Hyvät leiripaikat nettiin?

On löytynyt hyvä leiripaikka keskeltä tiheästi mökitettyä saaristoaluetta – mutta miten tästä saataisiin tietoa levitettyä muillekin melojille? Kirjoittaja toivoo aktiivisten retkimelojien osallistuvan nettiin sijoitettavan tietokannan suunnitteluun ja perustamiseen. Kuva Jorma Sajaniemi.

Teksti: JORMA SAJANIEMI

Neljäkymmentä melontakilometriä tulee täyteen, hartioissa tuntuu, kumppani alkaa jo huomautella, aurinko painuu yhä alemmas, mutta rannoilla on mökkejä vieri vieressä ja vapaat rannat ovat jyrkkää kalliota. Kartan mukaan seuraavan kapean salmen takana olisi pari pientä saarta, joten siis sinne. Mutta kapea salmi onkin umpikivikkoinen, eli ei kun kiertämään. Saarten luo päästyä ne osoittautuvatkin punkkisiksi pusikoiksi, vaan kun voimat ovat jo lopussa, niin teltta pystyyn. Aamulla sitten osoittautuu, että seuraava saari olisi ollut mainio paikka, mutta kun se ihana kallio ei vain näkynyt tulosuuntaan.

Tuttu tilanne, eikö totta? Samasta teemasta on sitten myös variaatiot ruokailuluodon etsimiseen, hyvän uimapaikan hakemiseen jne. Tokihan joku on näilläkin vesillä jo ennen meitä melonut ja kaikki hyvät paikat löytänyt, mutta kun niitä paikkoja ei ole mihinkään merkitty. Netistä löytyy kyllä jonkin verran tietoa, mutta se on hajallaan ja vaikeasti etsittävissä. Lisäksi netistä löytyy lähinnä virallisia retkisatamia ja vastaavia, sen sijaan ei melojien käyttöön sopivia, veneilijöiden ulottumattomissa olevia pikkusaaria. Ei myöskään ole helppoa löytää tietoa läpipääsemättömistä ruovikoista ja niihin ruopatuista väylistä. Puhumattakaan kartoissa vedeksi merkityistä ”salmista”, joista ei pääse läpi edes kanootilla.

NETTIIN – MUTTA MINNE SINNE?

Erilaiset ilmaiset nettipalvelut ovat kuitenkin kehittyneet huimaa vauhtia viime vuosina ja nyt alkaa jo olla mahdollista kerätä tällaista tietoa ja asettaa se suhteellisen helposti kaikkien nähtäväksi. ”Sosiaalisen median” hengessä tietojen lisäämisen ja muokkaamisen voi antaa käyttäjien tehtäväksi, jolloin ylläpito ei kuormita ketään liikaa: riittää, että joku katsoo aika ajoin, että käyttäjien syöttämät tiedot vaikuttavat järkeviltä. Wiki-pohjaiset ratkaisut kirjaavat kaikki tehdyt muutokset automaattisesti ja mahdollisten häirikkökäyttäjien toimet on niissä helppo peruuttaa. Ruudulta katsomisen lisäksi tiedot voi tulostaa paperille ja parhaimmillaan siirtää suoraan GPS-laitteeseen, jolloin ne ovat kätevästi mukana vesillä. Jotkut ratkaisut ovat myös niin kevyitä, että tietoja voi katsella kajakissa istuen suoraan netistä kännykän avulla.

Kuulostaa hienolta, mutta tokihan kaikkien sitten pitäisi laittaa tietonsa samaan paikkaan! Valitettavasti vain tällaisesta paikasta ei ole vielä sovittu eikä sellaista ole olemassa. Kanoottiliitollakaan ei ole vireillä tämäntyyppistä toimintaa, joten nyt tarvitaan aktiivisia melojia, jotka haluavat ottaa asian omakseen ja laittavat toiminnan alulle. Kun ensimmäiset kohteet on saatu nettiin näkyville, voivat vähemmän aktiivisetkin helposti lisätä tietämiään paikkoja, jolloin palvelun tietosisältö kasvaa kuin itsestään. Olemassaolevaa, ilmaista palvelua käytettäessä ylläpitoon ei tarvitse käyttää rahaa eikä juuri energiaakaan. Riittää, että palvelun olemassaolosta tiedotetaan esimerkiksi seurojen verkkosivuilla ja erilaisissa linkkilistoissa. Tavoitteena on saada myöhemmin liiton harrastejaostolta suositus nyt valittavan palvelun käytöstä retkikohteiden tallentamiseen.

KERRO MIELIPITEESI!

Tällaisen palvelun toteutusalustaksi on netissä tarjolla useita vaihtoehtoja, joilla kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Nyt pitäisikin selvittää, mitä ominaisuuksia pidetään tärkeimpinä ja valita siltä pohjalta yhdessä käytettävä alusta. Ohessa on arvioitu eräitä mahdollisuuksia karkealla tasolla ja jo siitä huomaa, että palveluissa on selviä eroja. Tämän jutun kirjoittaja on koonnut yksityiskohtaisempia arvioita osoitteeseen retkimelonta.wikidot.com, jossa muutkin voivat niihin perehtyä ja tuoda esiin myös omia mielipiteitään eri vaihtoehdoista. Vaihtoehtoisten paikkojen kuvaukset ja arviot on kirjoitettu wiki-muotoon, joten niitä pääsee halutessaan muokkaamaan.

Jos siis haluaisit löytää tällaisia melontaretkeilyä helpottavia tietoja yhdestä keskitetystä paikasta, niin käy yllämainitussa osoitteessa kertomassa mielipiteesi siitä, mitä ominaisuuksia pidät tärkeinä ja mikä palvelualusta olisi sinulle mieluisin!

MIKÄ NÄISTÄ – VAIKO JOKU MUU?

• Kansalaisen karttapaikka: Hyvät kartat, mutta kohteiden muokkaaminen vaikeaa. kansalaisen.karttapaikka.fi

• Google Maps: Helppokäyttöinen, mutta tulostaminen rajoittunutta eikä wikimäistä hallinnointia muutoksille. maps.google.fi

• Google Earth: Kohdetiedot siirrettävissä GPS-laitteeseen, mutta ei wikimäistä hallinnointia muutoksille. earth.google.com

• Veneretki: Tarkoitettu palvelemaan suomalaisia vesilläliikkujia, mutta vielä puutteellinen ja tukihenkilöstöä niukasti. www.veneretki.fi

• Wikimapia: Edellistä isompi taustaorganisaatio, mutta hallinnointi ja tulostaminen rajoittunutta. wikimapia.org

• Open Street Map: Iso taustaorganisaatio ja kelvollinen GPS-tuki, mutta karttapohjassa puutteita. www.openstreetmap.org

• GPS-Waypoints: Kohdetiedot helppo siirtää GPS-laitteeseen, mutta uusien kohteiden lisääminen ei tapahdu karttapohjaisesti. www.gps-waypoints.net

KESKUSTELE AIHEESTA OSOITTEESSA RETKIMELONTA.WIKIDOT.COM