Pitkän iän salaisuus voi joskus olla KUIVAPUKU

Kylmä ei haitannut Tommi Korhosen melakellukkeen käyttöä, kun kuivapukuja testattiin tammikuisella Tuusulanjärvellä. Kuva Mika Sinervo.

Teksti: JAAKKO MÄKIKYLÄ

Avokanoottiyhdistys järjesti kaikille avoimen kuivapukukokeilun tammikuisella Tuusulanjärvellä. Kun tapahtuman päivämäärä loppusyksystä sovittiin, mielessä olivat edellisvuosien melontakelpoiset tammikuun kelit. Vaan nytpä oli toisin, järvi oli paksussa jäässä ja pakkasta 18 astetta. Silti kaksikymmentä ennalta ilmoittautunutta tuli paikalle kokeilemaan omia kamppeitaan sekä kotimaisen kuivapukuvalmistajan Ursuitin yhdistykselle lainaamia erilaisia kuivapukuja ja -varusteita.

MUUAN KOKEMUS

”Olen yksin liikkeellä kanootillani syksyisellä iltalenkillä, tulee vähän huolimaton melanveto ja kiepsahdan veteen. Vesi ei tunnu kylmältä, ei ole kiire takasin kanoottiin. Edes pulssi ei nouse, kun käännän kanootin oikein päin ja mietin rauhassa vaihtoehtoja:

Rantaan ajelehtisin noin varttitunnissa, mutta toisaalta aallokko on kohtuullinen ja voisin yrittää kiipeämistä takaisin kanoottiin. Vähän kauempana näkyy olevan toinen meloja, joka on huomannut kupsahdukseni ja on tulossa luokseni. Odottelen siis, kunnes toisen melojan avulla pääsen kiipeämän helposti takasin kanoottiin. Sitten melon rauhassa rantaan ja tyhjennän kanootista loputkin vedet. Vielä termospullosta mukillinen lämmintä lihalientä ja niin voinkin jatkaa matkaa.

Ei, ei minulla kuivia vaatteita repussa ollut, minulla oli kuivat vaatteet päällä. Vain päällimmäinen kuorikerros ja melontaliivit kastuivat. Muut vaatteet olivat kuivapuvun suojassa.”

KUIVAT VAATTEET REPUSSA VAI PÄÄLLÄ?

Vesillä liikkumisessa kuivat vaihtovaatteet ovat yleensä ensimmäinen varuste, jota suositellaan aloittelijalle. Varavaatteet auttavat, kun pulskahtaa veteen kerran, mutta mitä sen jälkeen, jos tulee toinenkin pulahdus? Tuntemattoman sotilaan Lahtisen sanoin ”Mutta mitäs sitten tehdään, kun tulee se yhdestoista?”

Moni kaltaiseni retkeilijä jättää kuivapuvun pois, koska se päällä on kömpelö liikkua, se on liikkuessa kuuma, siinä näyttää teletapilta, se on hankala riisua pissatauolla, maksaa paljon, vie tilaa, hankaa, kuristaa ja puristaa.

Lukuisten epämiellyttävien uintikokemusten myötä olen sisäistänyt kilpavarustelun tärkeyden näissä luontoa vastaan käytävissä taisteluissa. Jos jotain voi tehdä osaamatta sen enempää kuin ostaa kaupasta ja pukea päälle, niin miksi en sitä tekisi? Puen melontaliivit, puen koskeen kypärän ja puen kylmään keliin kuivapuvun. Pukeminen on huomattavasti helpompaa kuin a- b- c- tai t-reskutusten hallinta. Jos avantoon mennessä pitää valita, kuivapuku tai kuivat vaatteet repussa, valitsen ilman muuta kuivapuvun.

Kuivapuvulla on kaikkiin turvakonsteihin verrattuna yksi ominaisuus ylitse muiden: se lisää vedessäolijan viihtyvyyttä ja samalla toiminta-aikaa. Voi miettiä, mitä tehdä – on aikaa toimia oikein.

PALJONKO LISÄAIKAA KUIVAPUKU ANTAA?

Kylmässä vedessä ihminen kangistuu muutamassa minuutissa niin, ettei hän pysty omin avuin pelastautumaan. Sormet kohmettuvat ja niiden puristusvoima katoaa, kännykkä ei pysy kauaa hyppysissä ja kasvojen lihakset jäykistyvät niin, että vettä pääsee helposti hengityksen mukana keuhkoihin.

Olin ennen koekelluntaa etukäteen arvioinut, että kuivapuku lisää toiminta-aikaani ehkä viiteentoista minuuttiin. Pukeuduin normaaleihin kylmän ajan melontakamppeisiini ja pulahdin Tuusulanjärveen muiden kellujien joukkoon.

Aika alkoi tulla pitkäksi vartin kellumisen jälkeen, mutta vilu ei tullut. Kokeilin kiipeämistä kanoottiin, se onnistui, kokeilin kiipeämistä jäälle, sekin onnistui. Kuvasin muita kellujia ja katselin avannon toimintaa välillä vedessä kelluen ja välillä jäällä puuhaten.

Runsaan tunnin kuluttua tunsin, että kroppa on jäähtynyt, mutta vieläkään ei ollut sillä tavalla kylmä, että se olisi haitannut toimintaa. Itseasiassa aika moni kellui ja puljasi avannossa tunnin. Jos olisi oikeasti hätä, niin tunnissa viranomainen olisi jo auttamassa, vaikka meloja olisi keskellä Suomenlahtea.

VETEEN JOUTUMINEN EI OLE EPÄMIELLYTTÄVÄÄ

Ensimmäinen kuivapukuni maksoi alle 400 euroa ja se kesti pari kertaa huollettuna kymmenen vuotta. Mielestäni pieni raha mukavuudesta ja varmuudentunteesta, kun liikun vesillä. Se, että se on samalla hengenpelastaja, tulee kaupan päälle.

Moni meloja harrastaa myös retkiluistelua. Kelluntakokeilussa oli useampi retkiluistelija, joille kuivapuku oli uusi tuttavuus. Nyt kuivapuku päällä he saivat kaikessa rauhassa harjoitella useita kertoja jäälle kiipeämistä. Ensimmäisellä kerralla ei meinattu päästä jäälle edes naskaleilla. Jo kolmannella kerralla kiipeäminen alkoi sujua rutiinilla. Omalla kohdallani huomasin, että kiipeämisharjoitukset kanoottiin auttoivat myös kiipeämistä jäälle. Siksi toivonkin, että niin melojat kuin muutkin vesilläliikkujat harjoittelisivat vedestä kiipeämistä sekä kanoottiin että laiturille silloin, kun vesi on lämmintä, ja sen lisäksi kokeilisivat, kuinka homma hoituu kuivapuku päällä.

LYHYESTI KUIVAPUVUISTA

Karkeasti jaoteltuna kuivapukuja on kolmenlaisia.

Pelastautumispuku, jonka ainoa tarkoitus on pitää ihminen elossa mahdollisimman pitkään kylmässä vedessä. Pelastautumispuku ei sovi liikuntaan.

Kuivapukuja liikuntaan on useita malleja, joiden suurin ero on, ovatko ne päällimmäiseksi vaatteeksi tarkoitettuja. Tällaiset ovat yleensä oransseja tai vihreitä pukuja, joissa on vahva päällyskangas ja lisäksi vahvikkeet polvissa ja takapuolessa. Nämä puvut päällä voi jo liikkua ja harrastaa.

Kolmas vaihtoehto on välikuivapuku. Se on ohut puku, jonka päällä on pidettävä jotain hankaukselta suojaavaa kuorivaatetta, mutta muuten puku toimii kuin normaali kuivapuku. Näitä välikuivapukuja saa nykyään myös lasten kokoja. Välikuivapuku on liikunnan kannalta huomaamattomin vaihtoehto.

Kuivapukujen heikkoja kohtia ovat vetoketju, jalkaosat sekä ranne- ja kaulamansetit. Mansettien rakenteissa ja tiiviydessä on eroja. Ne ovat myös kulutustavaraa, jotka ovat vaihdettavissa lähettämällä puku tehtaalle. Samalla puku tarkastetaan muutenkin ja sen tiiviys koeponnistetaan. Huollon hinta on noin kolmannes uuden puvun hinnasta.