Liikkuminen luonnossa
Melominen liikkumismuotona sopeutuu hyvin luontoon ja siitä aiheutuu varsin vähän häiriötä. Lisääntymisaikana on lintujen pesäpaikat luodoilla, särkillä, rannoilla ja kaislikoissa jätettävä rauhaan ja ne on kierrettävä riittävän kaukaa, vaikka paikkoja ei olisi rauhoitettukaan. Varomaton liikkuminen voi tuhota pesän tai karkottaa emon ja pesä voi jäädä suojattomana petojen helpoksi saaliiksi.
Rannoilla liikuttaessa on varottava vioittamasta kasvillisuutta tai maaperää. Periaatteena on, että ranta jää melojan käynnin jälkeen vähintään yhtä hyvään kuntoon kuin se oli ennen rantautumista, mieluummin entisistäkin roskista puhdistettuna.
Luontoon jätetty muovi-, metalli-, kangas- tai lasijäte säilyy vuosia hajoamatta ja se on jatkuvana vaarana rannalla liikkujille, niin eläimille kuin ihmisillekin. Kaikki mukaan otettu tavara ja pakkaukset tuodaan takaisin tai jätetään mahdollisiin roskien keräyspisteisiin. Ulosteet kuopataan niin, että myöhemmin alueella liikkuvat eivät sotke itseään.
Suomalaiset voivat liikkua Suomessa ilman erillistä lupaa toisen maalla tai vesialueella.
- Liikkuminen on sallittu metsässä, pellolla, laidunmaalla tai niityllä, mutta ei asuin- tai muulla rakennetulla alueella eikä näiden lähiympäristöissä, pihoissa tai puutarhoissa. Moottoriajoneuvolla liikkuminen ei kuulu jokamiehenoikeuteen.
- Liikkumisen lisäksi on sallittu lyhyt levähtäminen ja oleskelu. Sallituksi katsotaan myös tilapäinen yöpyminen teltassa kaukana asutuksesta (näköetäisyyden ulkopuolella).
- Jokaisella on oikeus liikkua avoimessa vesistössä ja jäällä sekä uida, peseytyä ja ottaa talousvettä tai ankkuroida tilapäisesti. Rantautumisen suhteen pätee sama kuin maalla liikkumiseen.
- Luonnonvaraisia sieniä, marjoja ja kukkia saa poimia ilman lupaa pihapiirin ulkopuolelta.
- Onkiminen mato-ongella ja pilkkiminen on sallittua. Läänikohtaisella vieheluvalla voi kalastaa lupa-alueella.
Nämä jokamiehenoikeudet eivät ole voimassa Ahvenanmaalla. Oikeudet tuovat mukanaan aina myös velvollisuuksia.
- Alueen omistajalle ei saa aiheuttaa olennaista haittaa, häiriötä tai vahinkoa.
- Jotain aluetta tai toimintaa koskevat erityismääräykset tai -säännöt menevät jokamiehenoikeuden edelle. Luonnonsuojelualueilla, rajavyöhykkeillä ja armeijan alueilla noudatetaan niitä koskevia sääntöjä ja rajoituksia.
Luonnossa on aina liikuttava ja käyttäydyttävä kuten toimittaisiin kunnioitetun ja arvossapidetyn ystävän kodissa.
Laatija: Pekka Kuha/07.11.99