Kanoottiin meno ja siitä poistuminen sekä melonta-asento
Kaksikkoon (kaksiaukkoinen kajakki) asetutaan vuorotellen. Toinen avustaa, tukee kanoottia ja odottaa rauhassa, kunnes toinen on kunnolla istumassa, kiinnittänyt aukkopeittonsa ja ottanut melansa.
Ennen kajakkiin menemistä nostetaan aukkopeitto takaa niin ylös, että se ei jää alle istuttaessa. Kajakin puoleisella kädellä otetaan tukeva ote istuinaukon etureunasta ja toisella kädellä laiturista. Molemmat otteet pidetään koko siirtymisen ajan.
- Aukkopeitto ja kelluntaliivit ovat päällä, mela on laiturilla käden ulottuvilla.
- Otetaan tukeva ote istuinaukon etureunasta ja laiturista. Varotaan, että sormet eivät jää laiturin ja kajakin väliin.
- Asetetaan kajakin puoleinen jalka hieman kajakin keskiviivan ulkopuolelle ja siirretään paino tälle jalalle.
- Asetetaan toinen jalka hieman kajakin keskiviivan laiturin puolelle.
- Pieniaukkoisessa kajakissa istutaan ensin takakannelle ja pujottaudutaan siitä istuimelle.
- Isoaukkoisessa kajakissa voi istua suoraan penkille.
- Kiinnitetään aukkopeitto takaa alkaen niin, että etureunan lenkki jää näkyviin.
- Kokeillaan kajakin kiikkeryys ja istuinasennon mukavuus keinuttamalla kajakkia lantiota liikuttamalla ja laiturista kädellä tukien.
- Otetaan mela laiturilta, haetaan hyvä istuma-asento, työnnetään kajakki kevyesti kädellä irti laiturista ja menoksi.
Laiturilta kanoottiin mentäessä on varottava kanootin kaatumista tai etääntymistä liian kauas laiturista. Molemmista seuraa kastuminen, joka voidaan estää pitämällä kiinni sekä kanootista että laiturista.
Hyvä istuma-asento on melontanautinnon perusta. Melottaessa istutaan luontevasti ja rennosti, mutta suorassa. Jalat ovat hieman koukussa, ristiselkä vähän eteen työnnettynä ja selkä irti aukon takareunasta. Aukon reunaan nojaaminen voi aiheuttaa kaatumisen tai ainakin kipeitä hiertymiä. Haetaan sellainen asento, jossa paikat eivät puudu. Asentoa vaihdetaan välillä ja muistetaan myös venytellä sekä lenkin aikana että sen jälkeen.
Kanootista noustessa menetellään kuten kanoottiin asetuttaessa, toimenpiteet vain tehdään käänteisessä järjestyksessä:
- Mela asetetaan ensin laiturille, sitten tyhjennetään vesi aukkopeiton poimuista, myös selän takaa, ja irrotetaan aukkopeitto.
- Otetaan kunnon ote aukon etureunasta ja laiturista. Ensin vedetään jalat kyykkyasentoon tai noustaan takakannelle istumaan ja lopuksi siirrytään laiturille.
- Koko ajan pidetään kiinni sekä kanootista että laiturista.
Laatija: Pekka Kuha/03.11.99